Suomalainen eroseminaari, joka on tunnettu nimellä Fisherin eroseminaari, on kansainvälisesti tunnettu menetelmä. Tohtori Bruce Fisher alkoi 1970 -luvulla kehittään menetelmää, jolla voitaisiin auttaa parisuhteen päättymisen kokeneita henkilöitä. Tutkittuaan ja analysoituaan huolellisesti avioeroa hän kehitti eroseminaari -menetelmän, joka sopii hyvin erilaisille ihmisille. Vuonna 1992 psykologi ja parisuhdekouluttaja Kari Kiianmaa toi menetelmän Suomeen. Kymmenet tuhannet suomalaismiehet ja –naiset ovat saneet apua erokriisiinsä tämän käytännöllisen ja kasvua tukevan työmallin avulla. Seminaari perustuu oppimistapahtumalle: siihen osallistuvat henkilöt saavat tietoa, ohjausta ja tukea eroprosessin läpikäymiseen.
Erokriisistä selviytyminen ei ole eroseminaarin ainoa tavoite vaan myös elämän jälleenrakennus erokriisin avulla. Seminaarin aikana osanottajissa tapahtuu muutoksia, joista merkittävin on uudenlaisen vastuun ottaminen omasta elämästä ja sen onnellisuudesta. Osanottajat työskentelevät seminaarin aikana eronsa kanssa hyvin monipuolisesti sekä ryhmässä että yksin erilaisten tehtävien avulla. Samalla he rakentavat uutta ihmissuhdeverkostoa ja keräävät rakennusaineksia eronjälkeisen elämänsä pohjaksi. Fisherin kirjoittama kirja; Jälleenrakennus toimii seminaarissa työskentelyn pohjavirtana.
Yliopistollisten tutkimusten ja käytännön kokemusten valossa eroseminaari on ollut osanottajille hyödyllinen ja tarjonnut heille mahdollisuuden turvallisessa ryhmäilmastossa käydä läpi erokriisiään. Seminaarilla on todettu olevan myönteisiä heijastusvaikutuksia vanhemmuuteen ja sitä kautta lapsiin. Seminaaria on uudistettu 2013, jolla voidaan auttaa entistä paremmin tämän päivän suomalaisia huomioimalla 2000-luvun eroperheen tilanteet ja tarpeet. Fisherin seminaari kestää 10 viikkoa ja tapaamisia on kerran viikossa. Kertatapaaminen on 2,5-3h.
http://liberamente.fi/